Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:66120 kpl

Tapio kirjoitaa

Lyhyt matka Brasiliaan

Keskiviikko 29.3.2017 klo 18:29 - Tapio Arola


LAPPEELTA ON KUNTAVAALEISSA LYHYT MATKA BRASILIAAN

GLOBALlSAATIO vaikuttaa niin, että maailma on kaiken aikaa pienenemään päin. Tällä tahdon sanoa sitä, että maailmalla tapahtuvat asiat vaikuttavat entistä nopeammin ja aiempaan suuremmin myös meidän elämään. Aina näin ei ole ollut ja kaikessa näin ei tarvitse olla vieläkään.

Esimerkkinä globalisaatiosta käy hyvin Brasilian Iihakohu. Kohun myötä on paljastunut, että mädäntynyttä lihaa on tuotu myös Suomeen.

Mädän ruuan lisäksi maailmalla puhutaan myös muuntogeeneistä, antibiooteille vastustuskyvyn omaavista bakteerikannoista tai maailman valtamerien kaloista jotka sisältävät kasvavissa määrin myös muovihiukkasia.

Tätä vasten on perin outoa, että Sipilän "navettapaketeista" puhutaan samaan aikaan halveksivaan sävyyn. Suomessa meidän tulisi viimeistään nyt ymmärtää, että kotimainen ruoka on maailman laadukkainta ja turvallisinta. Maapallon väkimäärän edelleen kasvaessa kotimaisesta ruuantuotannosta ja elintarviketeollisuudesta on pidettävä huolta. Tuo jos mikä on tulevaisuuden ala.

Lappeenrannan kuntavaaleissa Brasilian uutiset tarkoittavat sitä, että vielä ponnekkaammin meidän tulee rummuttaa lähiruuan ja kotimaisen ruuantuottajien puolesta. Toivon, että nyt kuntavaalikentillä käyviltä ehdokkailta kysytään missä maassa kasvatettua ja tehtyä ruokaa lapsille ja ikäihmisille tarjoillaan jatkossa.

 Tapio Arola (kesk)

Julkaistu Vartissa 26.3.2017

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini