Kelan tietojen mukaan Lappeenrannassa työttömyyden kustannukset maksoivat suoraan yhteiskunnalle viime vuonna 77,4 miljoonaa euroa. Luvussa on mukana ansiopäiväraha, ansioturvan koulutustuet, ansioturvan vuorottelukorvaus, peruspäivärahat ja työmarkkinatuet. Luvussa ei ole mukana työttömyydestä aiheutuvien ongelmien kulut kansantaloudelle. Jos lukua suhteuttaa koko Lappeenrannan kaupungin perusopetus maksoi kaupungille 50,8 miljoonaa vuonna 2014.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen arvioi 6.3., että kilpailukykysopimuksen voittajia olisivat ne työttömät, jotka saisivat paketin ansiosta töitä. Valtiovarainministeriön arvion mukaan heitä olisi noin 35 000.

Minä en voi muuta kuin ihmetellä kuinka vaikeaa työttömien huomioiminen on maan ammattiyhdistysliikkeelle ja eritoten SAK:lle. Kesti pitkät 10 ja puoli kuukautta ja viisi neuvottelukierrosta kunnes osa SAK:ssa porukasta ymmärsi mikä tässä asiassa on pihvi.

Osa ei ymmärrä vieläkään. Suomen Kuvalehden Matti Simula luonnehti AKT:n panosta neuvotteluissa 29.1. seuraavasti: ”Kuljetusliitto AKT:n pomo Marko Piirainen (sd) ei piittaa työläisten keskinäisestä solidaarisuudesta. Hän tarjoaa muiden liittojen duunareille leivän sijasta rekkamiehen pastillia” Googlettamalla minulle selvisi mikä on rekkamiehen pastilli.

Toinen vaihtoehto on, että SAK:ssa ymmärrettiin, mutta osattiin näytellä jähmeyttä, kankeutta ja hitautta hyvin. Työmarkkinajärjestöille jähmeyden, kankeuden ja hitauden luonnerooli tuntuu istuvan miltei yhtä hyvin kuin Harrison Fordille huolestuneen perheen isän rooli. 

Viimeisessä loppukohtauksessa viime perjantaina olikin jo käydä hassusti. Kättely meni väärällä tyylillä. Piti kätellä, mutta lyötiinkin nyrkit yhteen ja tuo oli jo osalle liikaa. Tervehdys oli vesittää miltei vuoden kestäneen prosessin! En tiennyt itkeä vai nauraa. Ei ole mikään ihme, että Tuomas Kyrön Mielensä pahoittajat myyvät niin hyvin, sillä kirjat kertovat tarinoita meistä suomalaisista.

Tapio Arola, kaupunginvaltuutettu (Kesk.)